Harrastustakuu – riittääkö, että harrastuksia on tarjolla?

Kuntavaalien alla monet tuntuvat puhuvan harrastustakuusta. Se onkin hieno asia: idea on, että jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan vähintään yksi harrastus. Miten se tehdään? Riittääkö, että harrastuksia on tarjolla ja ne ovat tarpeeksi edullisia kaikille? Allianssi julkaisi oman harrastustakuumallinsa, jossa kunnille konkreettisia vaatimuksia monipuolisten harrastusten mahdollistamisesta. Hyvä!

Kun toimin viime vuosina Pääkaupunkiseudun Partiolaisten hallituksessa ja varapuheenjohtajana, asetimme tavoitteeksi, että partion jäsenistö vastaisi pääkaupunkiseudun väestöä. Nyt niin ei ole, ja koska meidän mielestämme partio on yksi maailman parhaista harrastuksista, halusimme, että mahdollisimman moni siitä kiinnostunut myös pääsisi mukaan. Mietimme paljon mikä oli osallistumisen este. Partio on avointa kaikille, se on halpa harrastus ja paikallinen lippukunta toimii lähes joka lähiössä. Markkinointiakin tehtiin ja partiosta kerrottiin erilaisille kohderyhmille. Suurta muutosta ei tuntunut tapahtuvan.

Päätimme kokeilla jotain muuta. Meidän sisäisestä tarpeestamme moninaistaa partiota jalostui ajatus siitä, että jokainen lapsi ja nuori ansaitsee kivan harrastuksen. Jonkun jutun jossa on hyvä. Joillekin se on jalkapallo ja joillekin partio. Syntyi ajatus Mellunkylän lapset -hankkeesta. Toteutuksesta kiitos kuuluu jutussakin esiintyvälle Riikka Nenoselle. Hanke on vasta alussa, mutta oppejakin on saatu: ihmisiä pitää pyytää mukaan mielellään kasvotusten. Jos perheessä ei ole harrastamisen kulttuuria voi harrastaminen jäädä, vaikka vaihtoehtoja olisi tarjolla.

Harrastaminen ei saa olla liian kallista, mutta harrastustakuuksi ei välttämättä riitä se, että harrastuksia on tarjolla. Jos aidosti halutaan, että kaikilla on edes yksi harrastus, pitää meidän ehkä hakea osa ihmisistä kotoa. Ja tässä kuntien kannattaa tehdä järjestöjen kanssa tiivistä yhteistyötä ja miettiä sopivia keinoja eri alueille.

Jaa:

Parempiin tuloksiin hyvällä johtajuudella

Johtajuus - Kuvituskuva

Olin viikonloppuna Espoon Vihreiden tilaisuudessa kuuntelemassa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelää. Vaikka monesta asiasta olen hänen kanssaan ollut eri mieltä (mielestäni leikkauslistat eivät ole oikea tapa kehittää kaupunkia ja haluaisin Espooseenkin pormestarimallin), niin nyt huomasin nyökytteleväni mukana monessa kohtaa. Jukka puhui johtamisesta ja miten johtajuus on ollut Espoossa tapetilla entistä enemmän viime vuosina. Esimiestaitoihin on panostettu ja mietitty yhdessä, miten työntekijöitä motivoidaan ponnistelemaan yhteisen tavoitteen eteen. Kaupunginjohtaja oli huolissaan sote-uudistuksesta myös johtamisen näkökulmasta. Uudenmaan maakunnalle on siirtymässä jopa 60 000 työntekijää, eikä heille pystytä nyt perustelemaan, miksi tätä uudistusta Uudellamaalla tehdään.  Aika vaikea saada henkilöstö motivoitumaan isoon muutokseen. Kela-kaaos on surullinen esimerkki siitä, kun asiantuntijoiden varoituksia ei kuunnella vaan lähdetään liian heppoisin suunnitelmin tekemään isoja ja asukkaiden arkeen vaikuttavia muutoksia.

Espoon kaupunki työllistää nyt lähes 14 000 ihmistä. Opettajia, huoltomiehiä, virkamiehiä, suunnittelijoita, insinöörejä, lähihoitajia yms. Työntekijöitä on moneen lähtöön, mutta yksi nimittävä tekijä heillä kaikilla on: Heillä kaikilla on joku esimies. Suomessa on pitkään ollut vallalla periaate, että paras hitsaaja ylennetään hitsaajien esimieheksi. Paras hitsaaja ei kuitenkaan välttämättä ole paras esimies vaan johtaminen on myös taito, jota pitää harjoitella ja jossa toiset ovat hyviä ja toiset eivät.

Hyvä johtaja, oli sitten kyseessä terveyskeskuksen vastaava hoitaja, johtava virkamies tai tuo hitsaajien pomo, on sellainen joka haastaa ja innostaa alaisiaan. Hän ymmärtää kokonaiskuvasta oman tiiminsä tavoitteet ja osaa saada omasta porukastaan irti juuri sellaista osaamista, että noihin tavoitteisiin päästään. Yleensä vielä niin, että tekeminen on matkalla kivaa. Motivoituneet ja innostuneet työntekijät jaksavat enemmän, sairastelevat vähemmän ja osaavat ideoita uusia parempia tapoa tehdä työtään. Syntyy siis parempaa tulosta usein samoilla ja tai jopa pienemmillä resursseilla. Hyviä esimerkkejä Espoosta löytyy esimerkiksi lastensuojelusta tai Helsingistä vanhusten kotihoidosta tai tamperelaisesta hoivakodista vain muutamia mainitakseni.

Espoo tarvitsee tällaista johtajuutta kaikille tasoille. Hyvää johtamista voi olla yksityisellä, julkisella tai kolmannella sektorilla. On turha puhua kehittämisestä tai tehostamisesta jos toiminnalta leikataan rahoitusta ja johtamiselle ei tehdä mitään. Koulutetaan esimiehiämme, rekrytoidaan uutta osaamista ja sanotaan kyllä asiakaslähtöiselle kehittämiselle!

Jaa:

#MunEspoo – Mitä Kauklahti opetti minulle kaupunkisuunnittelusta

Satuin käymään tänään Kauklahdessa, joten seuraavana #munEspoo ja #munLähiö sarjassa Kökkeli. Olen käynyt siellä ala- ja yläasteen ja olen edelleen paikallisen partiolippukunnan Kauka-Kuuttien jäsen. Asuin lapsuuteni Kurttilassa, joka oli silloin lähinnä maaseutua Kauklahden ja Kivenlahden välissä.

Lapsuuteni Kauklahti oli ehkä vähän surullinen kylä. Toisaalta siellä oli sympaattinen vanha keskusta, mutta se oli vähän rapistunut ja asukkaita oli melko vähän. Kökkelin koululla oli vähän huono maine. Toisaalta pienessä kylässä oli myös paljon yhteishenkeä. Paikallinen partiolippukuntamme oli pieni ja sisukas ja meillä kukki omalaatuinen huumori. Partiossa opin etenkin sen, että jos jotain haluaa saada aikaan, niin kannattaa tarttua toimeen eikä odottaa, että joku muu hoitaa. Sillä tiellä olen edelleen. Lippukuntamme on toiminut Kauklahdessa jo 55 vuotta ja osa Kökkelin viehätystä onkin sen historiallisuus. Halmeen leipomo on toiminut Kauklahdessa reilusti yli 100 vuotta.

Kauklahdessa järjestettiin asuntomessut vuonna 2006 ja se teki näin jälkikäteen ajatellen alueelle todella hyvää. Alueen keskusta rakennettiin tiiviisti, mutta vanhaa huomioiden. Keskelle nousi hieno kylätalo. Ehdokaskollega ja kotiseutuaktiivi Tony Hagerlund kuvaa Kauklahden muutosta hyvin. Nyt vanhassa keskustassa toimii Halmeen perinteisen kahvilan lisäksi esimerkiksi suureen maineeseen noussut Maxin kalakauppa ja sympaattinen cafe Brunnsdal. Kuulin tutulta yrittäjältä, että paikalliset yrittäjät toimivat aktiivisesti ja tekevät paljon yhteistyötä. Kauklahti-seura järjestää elävää joulukalenteria yhdessä paikallisten järjestöjen kanssa.  Kaikki hyötyvät syntyneestä hyvästä meiningistä. Kun porukkaa on riittävästi, myös palvelut pysyvät pystyssä. Vanha kylä siis loi nahkansa ja nyt vanhat kaverit harkitsevat muuttavansa sinne takaisin.

Kauklahti on siis opettanut sen, että kaikissa paikoissa on hyvää. Sen saa esiin, kun kehitetään yhdessä asukkaiden kanssa, kunnioitetaan vanhaa ja annetaan luovuudelle tilaa. Kaikki muutokset eivät miellytä kaikkia, mutta kaupunkia pitää voida kehittää kokonaisuutena. Muistan, että asuntomessuja eivät kaikki katsoneet hyvällä ja pitkään messujen jälkeen kirjoiteltiin juttuja siitä, miten asuntoja on myymättä ja “ei niitä liian pieniä asuntoja kukaan edes halua ostaa”. Vaikea sanoa minkälainen Kauklahti olisi nyt ilman messuja ja olisiko pitänyt toimia toisin, mutta ainakin lopputulos näyttää hyvältä.

Mikä on sinun lempiasiasi Kauklahdessa? Mitä haluaisit Kökkelissä kehittää?

*******
Näissä kirjoituksissa esittelen minulle tärkeitä paikkoja Espoossa. Paikkoja joissa olen asunut, opiskellut tai muuten vaan viettänyt aikaa. Samalla pohdin, miten nämä paikat ovat vaikuttaneet minuun ja poliittisiin ajatuksiini. Haluan myös kuulla, mikä sinun mielestäsi on parasta tässä paikassa tai mitä muuttamalla paikasta tulisi parempi. Mun lähiöt ja #MunEspoo <3

Jaa:

Järjestetään Olarin kyläjuhlat – tuletko mukaan?

Ajattelin esitellä minulle tärkeitä paikkoja Espoossa. Paikkoja joissa olen asunut, opiskellut tai muuten vaan viettänyt aikaa. Samalla pohdin, miten nämä paikat ovat vaikuttaneet minuun ja poliittisiin ajatuksiini. Haluan myös kuulla, mikä sinun mielestäsi on parasta tässä paikassa tai mitä muuttamalla paikasta tulisi parempi.

Itsestään selvä aloitus on nykyinen kotilähiöni Olari. Olen asunut täällä perheeni kanssa vuodesta 2013, jolloin muutimme yhteisölliseen rivariimme. Päätimme ryhmärakennuttaa talomme nimenomaan Olariin monestakin syystä: täällä on paljon päiväkoteja ja kouluja, joukkoliikenne toimii, Matinkylän kasvavan keskuksen palveluihin on lyhyt matka, alue on tiivistä ja samaan aikaan vehreää, täällä on kiva kävellä ja pyöräillä, keskuspuiston metsään pääsee kulmilta ja merenrantaan on pyöräilymatka. Ostarilla ja leikkipuistossa tapaa aina tuttuja, tunnelma on kotoisa mutta täällä saa kuitenkin elää omaa elämäänsä niin kuin kaupungissa kuuluukin. Täydellinen lähiö siis.

Minä haluaisin Olariin enemmän paikallisia tapahtumia ja sitä myötä lisää yhteishenkeä. Yhdessä voitaisiin miettiä, miten ostarin ympäristöstä saataisiin viihtyisämpi ja paikalliset yritykset toivottavasti hyötyisivät siitä. Olen miettinyt pitkään Olarin kyläjuhlia, Olarin omia pikkufestareita, jotka valtaisivat päiväksi kuvassa näkyvän Kuitinmäen ostarin autoilta ja kokoaisivat kaikenlaiset olarilaiset yhteen musiikin ja muun ohjelman pariin ja näyttäisivät mitä kaikkea kivaa Olarista löytyy. Idea olisi tehdä tapahtuma vahvasti paikallisten yritysten, yhdistysten ja tapahtumasta kiinnostuneiden kanssa. Ajattelin alkaa järjestää niitä heti kun nämä vaalit ovat ohi, saa tulla mukaan suunnittelemaan ja tekemään 🙂

Mikä kaupungin rooli tässä on, kysyt sinä. Valtuusto hyväksyi vuonna 2015 KulttuuriEspoo 2030 -ohjelman, jossa nimenomaan kaupunkilaisten itse järjestämällä toiminnalla on iso rooli. Ohjelmassa (joka on mielestäni oikein hyvä) luvataan, että “kaupunki mahdollistaa asukkaiden omaehtoista toimintaa ja edistää sitä esimerkiksi lupa-asioita helpottamalla ja tiloja tarjoamalla” ja että “asukkaille pitää antaa mahdollisuus kaupunkitilan kokeilevaan käyttöön”. Ajattelin testata tätä käytännössä. Välillä kun käy niin, että kirjoitetaan hieno ohjelma, mutta unohdetaan pistää paukkuja sen toteutukseen. Toivottavasti olen väärässä. Ja toisaalta mietin, voisiko kaupunki tietyissä lähiöissä ottaa aktiivisemman roolin yhteisöllisyyden edistäjänä?

Olarissa on jo muuten perinteiset Perhelystit, jotka nekin ovat oikein mainio tapahtuma, mutta ovat jo nimensäkin puolesta tarkoitettu nimenomaan perheille. Lisäksi Olari-seura järjestää Olari tempauksen aina syksyisin. Hienoa, että perinteitä löytyy ja niistä pidetään kiinni! Kaupungiosayhdistykset toimivat parhaimmillaan juuri tällaisen yhteisöllisen tekemisen paikkoina. Minulla on kuitenkin mielikuva, että yhdistykset eivät houkuttele nuoria mukaan toimintaan ja joskus toimintakin on jumahtanut aikaan, jolloin yhdistys on perustettu. Onko sinulla kokemuksia vaikkapa Olari-seuran toiminnasta? Pitäisikö lähteä mukaan?

Entä mikä on sinun lempiasiasi Olarissa? Mitä haluaisit Olarissa kehittää?

Jaa:

Espoon tulisi edetä Kustavin mallin mukaan kohti maksutonta varhaiskasvatusta

Kuten aiemmin kirjoitin, haluan kaupunginvaltuutettuna puolustaa lasten subjektiivista oikeutta päivähoitoon.

Hyvä kotihoito on huonoa päivähoitoa parempaa ja huono kotihoito on hyvää päivähoitoa huonompi vaihtoehto. Tilanteet kuitenkaan harvoin ovat näin ääripäissä. Siihen, mikä on koko perhettä ajatellen paras hoitoratkaisu, ei voi ulkopuolelta mitenkään antaa yhtä pätevää vastausta, ei sen paremmin vetoamalla kirjoituksiin päivähoidon puolesta tai sitä vastaan. Kyse on jokaisen perheen kohdalla omanlaisesta, monimutkaisesta kokonaisuudesta, johon vaikuttaa niin lapsen kuin aikuisenkin persoonallisuus ja temperamentti, vanhempien työ- ja koulutustilanne, perheen sisäiset suhteet, vanhempien ja lasten terveys, saatavilla oleva turvaverkko, päiväkodin sijainti, tunnelma ja kunto, henkilökunnan ammattitaito ja keskinäinen fiilis  – noin muutamia mainitakseni.

Valtio ja kunnat ovat niissä asuvia ihmisiä varten. On siis kunnan velvollisuus järjestää esimerkiksi päivähoitopalvelut niin, että ne mahdollisimman hyvin palvelevat erilaisten perheiden erilaisia tarpeita. Subjektiivisesta päivähoidosta tinkiminen asettaa erilaisissa tilanteissa olevat perheet eriarvoisiin asemiin. Niinpä tervehdin ilolla tänä aamuna uutisoitua Kustavin päätöstä tarjota osin maksutonta varhaiskasvatusta. Se säästää perheiden hoitomenoja merkittävästi, mikä puolestaan kannustaa vanhempia palaamaan työelämään.

Espoossa ei voida edetä yhtä rytinällä, mutta Vihreiden suunta on ollut johdonmukaisesti juuri Kustavin mallin mukainen. Osin maksuttoman varhaiskasvatuksen takaaminen kaikille olisi palvelus äitien työelämätilanteelle ja sallisi joustavuuden perheiden monenlaisissa tilanteissa.

… Ja entä jos sitten tuntuu siltä, että lapsi saa espoolaisessa päiväkodissa huonoa hoitoa? Sitten täytyy olla yhteydessä päiväkodin johtajiin tai toiminnasta vastaaviin. Uskon, että avoimella keskustelulla ja hyvällä johtamisella ratkaisemme leijonanosan ongelmistamme – pihalla tai sohvannurkassa jurputtelu taas harvoin johtaa mihinkään.

Jaa:

Päivähoito on lapsen oikeus

Meidän Perhe lehden kyselyssä saatiin rajuja tuloksia niistä kunnista, joissa päivähoito-oikeutta rajattiin 20 h/ viikossa. Onneksi Espoossa saatiin vihreiden ansiosta säilytettyä tasa-arvoinen oikeus päivähoitoon. Viime vuonna sitä esitettiin rajattavaksi kahdesti.

Aion puolustaa oikeutta jatkossakin, kyse on lasten edusta ja oikeudesta pysyviin ihmissuhteisiin. Kyse ei ole sopivasta tuntimäärästä vaan siitä, että säästöjen toivossa kunnat sijoittavat osapäiväiset lapset eri ryhmiin tai jopa toiseen päiväkotiin. Oikeuden rajaaminen koskee kipeimmin heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin.

Samalla kun subjektiivisesta oikeudesta pidetään kiinni pitää varmistaa, että päiväkotipaikkoja on riittävästi, että kaikki halukkaat pääsevät kodin lähelle päiväkotiin. Laadukas varhaiskasvatus toteutuu, kun päiväkodeissa on riittävästi päteviä hoitajia, joita johdetaan hyvin ja heillä on valtaa vaikuttaa siihen, miten työnsä tekevät parhaiten.

Jaa:

Koulutuksen tasa-arvo on tärkeää

Yle-Uutiset kirjoitti tänään, että hallitus on leikkamaassa ammattiopintojen koulutuksesta. Haluan, että jokaisella nuorella on mahdollisuus tavoitella omaa unelmaansa ja jokaiselle löytyisi se oma juttu. Meidän pitää pystyä pitämään nuorista ja etenkin pojista paremmin kiinni, jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa. Tutut amisopettajat ovat kertoneet, että välillä työ on enemmän nuorisotyötä ja vähemmän opettamista. Monet opiskelijat tarvitsevat paljon apua opiskeluun. Leikkaamalla amiksesta ja irtisanomalla opettajia ei näiden nuorten tilannetta ei ainakaan helpoteta.

Jaa:

Hiilivapaa Espoo!

Allekirjoitin sitoumuksen hiilivapaan Espoon puolesta. ”Kyllä, haluan hiilivapaan Suomen! Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää toimia kaikkialla maailmassa. Suomi on Pariisin sopimuksessa sitoutunut vähentämään ilmastopäästöjään ja pysäyttämään ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen. Tavoitteen saavuttamiseksi energiaratkaisuja on uudistettava Suomen kaikissa kunnissa. Siksi myös minä sitoudun ehdokkaana edistämään kuntani luopumista kivihiilen ja turpeen poltosta tulevan valtuustokauden aikana.”

Vaikka avaimet kivihiilestä luopumiseen ovat Fortumin käsissä, voi kaupunki toimia monin tavoin Fortumin painostamiseksi ja toki myös tehdä itse fiksuja ratkaisuja. Vihreiden johdolla valmisteltu Espoon ilmasto-ohjelma on tärkeä askel oikeaan suuntaan, nyt se pitää toteuttaa.

http://hiilivapaasuomi.fi/sitoumukset/

Jaa: