Harrastustakuu – riittääkö, että harrastuksia on tarjolla?

Kuntavaalien alla monet tuntuvat puhuvan harrastustakuusta. Se onkin hieno asia: idea on, että jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan vähintään yksi harrastus. Miten se tehdään? Riittääkö, että harrastuksia on tarjolla ja ne ovat tarpeeksi edullisia kaikille? Allianssi julkaisi oman harrastustakuumallinsa, jossa kunnille konkreettisia vaatimuksia monipuolisten harrastusten mahdollistamisesta. Hyvä!

Kun toimin viime vuosina Pääkaupunkiseudun Partiolaisten hallituksessa ja varapuheenjohtajana, asetimme tavoitteeksi, että partion jäsenistö vastaisi pääkaupunkiseudun väestöä. Nyt niin ei ole, ja koska meidän mielestämme partio on yksi maailman parhaista harrastuksista, halusimme, että mahdollisimman moni siitä kiinnostunut myös pääsisi mukaan. Mietimme paljon mikä oli osallistumisen este. Partio on avointa kaikille, se on halpa harrastus ja paikallinen lippukunta toimii lähes joka lähiössä. Markkinointiakin tehtiin ja partiosta kerrottiin erilaisille kohderyhmille. Suurta muutosta ei tuntunut tapahtuvan.

Päätimme kokeilla jotain muuta. Meidän sisäisestä tarpeestamme moninaistaa partiota jalostui ajatus siitä, että jokainen lapsi ja nuori ansaitsee kivan harrastuksen. Jonkun jutun jossa on hyvä. Joillekin se on jalkapallo ja joillekin partio. Syntyi ajatus Mellunkylän lapset -hankkeesta. Toteutuksesta kiitos kuuluu jutussakin esiintyvälle Riikka Nenoselle. Hanke on vasta alussa, mutta oppejakin on saatu: ihmisiä pitää pyytää mukaan mielellään kasvotusten. Jos perheessä ei ole harrastamisen kulttuuria voi harrastaminen jäädä, vaikka vaihtoehtoja olisi tarjolla.

Harrastaminen ei saa olla liian kallista, mutta harrastustakuuksi ei välttämättä riitä se, että harrastuksia on tarjolla. Jos aidosti halutaan, että kaikilla on edes yksi harrastus, pitää meidän ehkä hakea osa ihmisistä kotoa. Ja tässä kuntien kannattaa tehdä järjestöjen kanssa tiivistä yhteistyötä ja miettiä sopivia keinoja eri alueille.

Jaa: