#MunEspoo – Mitä Matinkylä opetti minulle kaupunkiasumisesta

Tekstejäni lukenut saattaa jo tietää, että puhun paljon lähiöistä. Ne tuntuvat olevan kohtaloni. Muutin pois lapsuudenkodistani vuonna 2003 saadessani opiskelupaikan Helsingin yliopistossa. En muista mistä hain HOASin asuntoja, mutta vapaa asunto löytyi Kontulasta. Haaveilin ehkä jostain Kalliosta. Soluasunto Kontulasta osoittautui kuitenkin oikein kivaksi ja maineeltaan parjattu lähiö itseasiassa mukavaksi paikaksi asua. Metro vei Kaisaniemeen nopeasti ja varmasti. Sitten lähdin vaihtoon Manchesteriin. Lähes kaikki muut vaihtarit saivat asunnon kaupungin keskustan tuntumasta kampukselta, minä päädyin paikallisen Espoon Suvelaan Salfordiin. Olin taas yhtä kokemusta rikkaampi. Palattuani muutin poikaystävän luokse espoolaiseen lähiöön Kivenlahteen.

Matinkylä, kuin pieni kaupunki

Aloimme etsiä yhteistä kämppää lähempää kaupunkia, joka silloin tarkoitti Helsinkiä. Matinkylästä löytyi juuri sopiva asunto ihan Ison Omenan ja tulevan metroaseman vierestä 2008. Bussilla pääsi Helsingin keskustaan parhaimmilaan vartissa ja kävelyetäisyydellä oli vaikka mitä palveluita. Eikä hintakaan ollut kohtuuton. Myöhemmin tajusin, että juuri Matinkylässä olen asunut eniten kaupungissa. Espoota monesti parjataan siitä, että kaupungilla ei ole keskustaa. Toisaalta Suur-Leppävaarassa on asukkaita saman verran kuin Hämeenlinnassa. Suur-Matinkylässä asuu yhtä paljon ihmisiä kuin Raumalla. Viiden raiteisiin nojautuvan aluekeskuksen mallissa on se hyvä puoli, että kaikkien kaupunkiasumisesta kiinnostuneiden ei tarvitse muuttaa samaan keskukseen ja asuntojen hinnat eivät ole karanneet ihan pilviin. Toivoisin Matinkylään lisää kivijalkaravintoloita ja kahviloita, jotka elävöittäisivät kauppakeskuksen ulkopuolista katutilaa. Ison Omenan laajennuksen olisi voinut suunnitella myös enemmän kaupunkirakenteen ehdoilla, nyt esimerkiksi monet ravintolat eivät näy keskuksesta ulospäin ja iltaisin katutila on hiljainen. Sellossa tässä on onnistuttu vähän paremmin, Kampin keskus taas on selkeäsi osa kaupunkirakennetta.

Suunnitellaan ihmisille, ei autoille

Matinkylässä opin erityisesti arvostamaan kaupunkisuunnittelua, jota ei tehdä autoja vaan ihmisiä varten. Kävellen ja pyörällä pääsee liikkumaan moneen paikkaan ja julkiset toimivat kun asukkaita on tarpeeksi. Kesällä saadaan kaupunkipyörät testiin, vihreiden Saara Hyrkön aloitteesta! Kun 1,5 vuotta sitten aloitin työt kunnallispolitiikassa, havahduin siihen, minkälaisen poliittisen väännön kohteena lähes kaikki kaavoitus on. Muistan, kun haimme omaa rakennuslupaamme Olariin ja pyysimme poikkeusta 70-luvulta peräisin olevan kaavan määräyksistä, jossa neljää asuntoa varten olisi pitänyt rakentaa 10 autopaikkaa. Saimme poikkeusluvalla tehdä “vain” kahdeksan. Me olimme ajatelleet pärjätä yhdellä paikalla per asunto (ja olemmekin pärjänneet), koska Olarista on niin hyvät yhteydet julkisilla ja monet palvelut saavutettavissa myös kävellen ja pyörällä.

Kaupunkisuunnitelussa ollaan menty 70-luvulta eteenpäin, mutta ei ole todellakaan yhdentekevää, minkälaista kaupunkia valtuutetut ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet haluavat rakentaa. Erään kaupunkisuunnitelulautakunnan kokoomusjäsenen suusta: “En voi ymmärtää, miksi niitä autoja ei haluta sinne kadulle. Silloinhan ne ihmiset elävöittäisivät niitä, liikkuisivat autolta tai takaisin autoon.” Sama Ulla Palomäki muuten kirjoitti juuri Espoon Kokoomuksen sivuille siitä, miten pyöräilyä ei pidä suosia ja kaupunkia pitää suunnitella autojen ehdoilla. Joillekin autoilu on tosiaan myös ideologinen valinta. Espoossa on hyvä ajaa ja helppo pysäköidä. Nyt on aika kehittää kaupunkia, jossa sitä autoa ei aina ja joka paikassa tarvitse, ja jossa täydennysrakentamista ja pieniä asuntoja voi rakentaa ilman vaatimuksia pakollisista autopaikoista.

 

Jaa: