Oodi sähköpyöräilylle!

Hankin toukokuussa itselleni sähköavusteisen polkupyörän. Se on ollut paras hankintani pitkään aikaan ja tässä syyskelien kunnolla alkaessa on hyvä syy muistuttaa myös itselle, miksi sähköpyöräily on niin ihanaa. Olen pyöräillyt yli 2000 kilometriä tänä kesänä, vaikka aikaisemmin olin sellainen ”vain hyvällä säällä ehkä kerran viikossa töihin jos ei tarvitse hakea lapsia eikä ole mitään menoa minnekään muualle” pyöräilijä. Sähköpyöräilyyn liittyy myös paljon ennakkoluuloja ja ihmetyksiä, koska se on Suomessa edelleen yllättävän harvinaista, joten ehkä tästä kirjoituksesta voi olla apua jos mietit, voisiko sähköavusteinen pyörä olla myös sinulle sopiva. Itse innostuin vuosi sitten keväällä sähköpyöräilystä todenteolla Project Mama blogin Katjan esimerkistä.

  1. Pyöräily on kivaa. Erityisen kivaa on sähköpyöräily. Ylämäissä lähinnä naurattaa, kun moottori avustaa.
  2. Tiedän kauanko matkaan menee. Sähköavusteinen pyörä ei välttämättä ole juurikaan nopeampi jos olet jo valmiiksi nopea pyöräilijä, koska avustin auttaa vain polkiessa ja 25 km/h nopeuteen asti. Mutta matkaan käytetty aika ei riipu siitä, kuinka monta ylämäkeä matkalle sattuu tai kuinka väsynyt olen. Matka-aika on usein nopeampi kuin julkisilla ja on ihanaa hurautella ruuhkassa autoissaan istuvien ohi.
  3. Sähköpyörä on liikkumisväline, ei liikuntaväline. Minulla suurin ero tavalliseen pyörään tulee siitä, että voin pyöräillä suoraan palaveriin, koska suihkussa ei tarvitse käydä. Minulla on n. 15 km pitkä työmatka Olarista Töölöön ja luottamustoimien takia suhailen usein myös Espoon keskukseen. Ennen en tosiaankaan olisi lähtenyt pyörällä jos aamulla ensimmäisenä on tärkeä kokous Helsingissä ja illalla puheenjohtamani jaoston kokous Espoossa. Tai tiukka aikataulu töissä ja lasten haku päiväkodista ja eskarista. Nyt se on arkipäivää. Sähköpyöräily korvaa minulla julkiset tai auton, ei tavallista pyörää.
  4. Ulkoilen raikkaassa ilmassa päivittäin. Vaikka sähköavusteisella pyörällä ajaminen ei ole rasittavaa liikuntaa, on se kuitenkin aktiivista tekemistä usein ainakin 1,5 tuntia päivittäin. Sanoisin, että se vastaa sitä, että kävelisin töihin joka päivä saman ajan. Työmatkalla pääsee meren rantaan ja usein reitti kulkee myös metsän läpi.  Nyt on päässyt testaamaan miltä pyöräily tuntuu myöhään venyneen iltakokouksen jälkeen vesisateessa pimeässä. Ei yhtään niin kamalaa kuin luulin! Räntäsateita odotellessa… Ja olen myös antanut itselleni luvan vaihtaa julkisiin, kun keli menee mahdottomaksi.
  5. Pyörän selässä ei voi somettaa tai tehdä töitä. Olen huomannut palautuvani paljon paremmin hektisistä työpäivistä tai raskaista iltakokouksista kun saa pyöräillä kotiin. Ennen istuin bussissa ja metrossa nenä kiinni kännykässä ja usein tein töitä koko työmatkan ja päiväkodin portilla en ollut usein yhtään ehtinyt päästää irti töistä.
  6. Pyörän selässä on aikaa kuunnella erilaisia podcasteja, äänikirjoja, musiikkia. Ihanaa! Olen ehtinyt kuunnella mm. LongPlayn pitkiä artikkeleja, joiden lukemiseen ei ruuhkavuosien keskellä tuntunut olevan koskaan aikaa. Tämä toki pätee myös ei-sähköpyörään, mutta ajotuntien määrä jäi vaan ennen sähköpyöräilyä todella paljon pienemmäksi
  7. Pyörässäni on kiinteä, tehokas lamppu, joka toimii pyörän akulla. Aikaisemmin syksy yllätti aina pyöräilijän ja lamppu oli kotona tai patterit lopussa.
  8. Myös sähköpyörän voi tarvittaessa ottaa myös junaan tai metroon.
  9. Painava pyörälaukku tai peräkärry matkassa, ei tunnu missään.
  10. Sähköpyörien valikoima alkaa olla jo aika kattava ja jokaiselle löytyy varmasti sopiva. Mun pyörässä on tehokas akku, joka kestää yli 100 km pyöräilyä ja valittavina 4 eri tehoa. Pyörä itsessään on kevyt ja siinä on laadukkaat osat. Akun saa helpposti irti ja siten olen uskaltanut jättää sen myös parkkiin moneen paikkaan.

Se ainoa miinus: laadukkaat sähköpyörät eivät ole ihan halpoja. Itse säästin vuoden ja sain lopulta pyörän osaksi lahjaksi, mutta Trekin pyörä on ollut ainakin tähän mennessä hintansa väärti. En ole paras henkilö antamaan ohjeita siitä, mikä pyörä olisi kenellekin sopiva, joten en aio antaa teknisiä ohjeita pyörän hankintaan. Minä hankin pyöräni liikkeestä, joka oli erikoistunut sähköpyöriin ja kävin siellä koeajolla. Liikkeessä on myös huolto, joka on plussaa verrattuna siihen, että olisi ostanut pyörän netistä.

 

Jaa:

Espoon strategiassa näkyy vihreä kädenjälki

Espoon strategianeuvottelut saatiin päätökseen perjantaina. Olen onnellinen, että Espoon strategiaan eli Espoo-tarinaan saatiin lupaus, että Espoo säilyttää varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ja subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden tällä valtuustokaudella! Espoossa myös aloitetaan kokeilu maksuttomasta varhaiskasvatuksesta 5-vuotiaille.

Sisäilmaongelmiin puututaan strategiassa tosissaan, kun valtuustokauden tavoitteeksi on asetettu sisäilmakohteiden ja hätäväistöjen lukumääräksi nolla. Nyt pitää varmistaa, että budjetissa myös varataan tähän riittävästi resursseja.

Tarinassa kuljetaan kohti hiilineutraalia Espoota vuonna 2030 eli jopa nopeammin kuin viime vuonna hyväksytyssä ilmasto-ohjelmassa. Panostamme myös joukkoliikenteeseen ja pyöräilyyn, kaupunkikulttuurille ja asukkaiden .

Strategiassa on myös ongelmallisia kohtia, koska se on aina kompromissi, mutta kokonaisuutena voi olla tyytyväinen muutokseen, joka Espoossa tuntuu vaalien jälkeen tapahtuneen.

Kiitos huiput neuvottelijamme Inka Hopsu ja koko vihreä valtuustoryhmä erinomaisesta pohjatyöstä strategian eteen. Strategia on valtuuston esityslistalla maanantaina.

Jaa:

#MunEspoo – Mitä Matinkylä opetti minulle kaupunkiasumisesta

Tekstejäni lukenut saattaa jo tietää, että puhun paljon lähiöistä. Ne tuntuvat olevan kohtaloni. Muutin pois lapsuudenkodistani vuonna 2003 saadessani opiskelupaikan Helsingin yliopistossa. En muista mistä hain HOASin asuntoja, mutta vapaa asunto löytyi Kontulasta. Haaveilin ehkä jostain Kalliosta. Soluasunto Kontulasta osoittautui kuitenkin oikein kivaksi ja maineeltaan parjattu lähiö itseasiassa mukavaksi paikaksi asua. Metro vei Kaisaniemeen nopeasti ja varmasti. Sitten lähdin vaihtoon Manchesteriin. Lähes kaikki muut vaihtarit saivat asunnon kaupungin keskustan tuntumasta kampukselta, minä päädyin paikallisen Espoon Suvelaan Salfordiin. Olin taas yhtä kokemusta rikkaampi. Palattuani muutin poikaystävän luokse espoolaiseen lähiöön Kivenlahteen.

Matinkylä, kuin pieni kaupunki

Aloimme etsiä yhteistä kämppää lähempää kaupunkia, joka silloin tarkoitti Helsinkiä. Matinkylästä löytyi juuri sopiva asunto ihan Ison Omenan ja tulevan metroaseman vierestä 2008. Bussilla pääsi Helsingin keskustaan parhaimmilaan vartissa ja kävelyetäisyydellä oli vaikka mitä palveluita. Eikä hintakaan ollut kohtuuton. Myöhemmin tajusin, että juuri Matinkylässä olen asunut eniten kaupungissa. Espoota monesti parjataan siitä, että kaupungilla ei ole keskustaa. Toisaalta Suur-Leppävaarassa on asukkaita saman verran kuin Hämeenlinnassa. Suur-Matinkylässä asuu yhtä paljon ihmisiä kuin Raumalla. Viiden raiteisiin nojautuvan aluekeskuksen mallissa on se hyvä puoli, että kaikkien kaupunkiasumisesta kiinnostuneiden ei tarvitse muuttaa samaan keskukseen ja asuntojen hinnat eivät ole karanneet ihan pilviin. Toivoisin Matinkylään lisää kivijalkaravintoloita ja kahviloita, jotka elävöittäisivät kauppakeskuksen ulkopuolista katutilaa. Ison Omenan laajennuksen olisi voinut suunnitella myös enemmän kaupunkirakenteen ehdoilla, nyt esimerkiksi monet ravintolat eivät näy keskuksesta ulospäin ja iltaisin katutila on hiljainen. Sellossa tässä on onnistuttu vähän paremmin, Kampin keskus taas on selkeäsi osa kaupunkirakennetta.

Suunnitellaan ihmisille, ei autoille

Matinkylässä opin erityisesti arvostamaan kaupunkisuunnittelua, jota ei tehdä autoja vaan ihmisiä varten. Kävellen ja pyörällä pääsee liikkumaan moneen paikkaan ja julkiset toimivat kun asukkaita on tarpeeksi. Kesällä saadaan kaupunkipyörät testiin, vihreiden Saara Hyrkön aloitteesta! Kun 1,5 vuotta sitten aloitin työt kunnallispolitiikassa, havahduin siihen, minkälaisen poliittisen väännön kohteena lähes kaikki kaavoitus on. Muistan, kun haimme omaa rakennuslupaamme Olariin ja pyysimme poikkeusta 70-luvulta peräisin olevan kaavan määräyksistä, jossa neljää asuntoa varten olisi pitänyt rakentaa 10 autopaikkaa. Saimme poikkeusluvalla tehdä “vain” kahdeksan. Me olimme ajatelleet pärjätä yhdellä paikalla per asunto (ja olemmekin pärjänneet), koska Olarista on niin hyvät yhteydet julkisilla ja monet palvelut saavutettavissa myös kävellen ja pyörällä.

Kaupunkisuunnitelussa ollaan menty 70-luvulta eteenpäin, mutta ei ole todellakaan yhdentekevää, minkälaista kaupunkia valtuutetut ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet haluavat rakentaa. Erään kaupunkisuunnitelulautakunnan kokoomusjäsenen suusta: “En voi ymmärtää, miksi niitä autoja ei haluta sinne kadulle. Silloinhan ne ihmiset elävöittäisivät niitä, liikkuisivat autolta tai takaisin autoon.” Sama Ulla Palomäki muuten kirjoitti juuri Espoon Kokoomuksen sivuille siitä, miten pyöräilyä ei pidä suosia ja kaupunkia pitää suunnitella autojen ehdoilla. Joillekin autoilu on tosiaan myös ideologinen valinta. Espoossa on hyvä ajaa ja helppo pysäköidä. Nyt on aika kehittää kaupunkia, jossa sitä autoa ei aina ja joka paikassa tarvitse, ja jossa täydennysrakentamista ja pieniä asuntoja voi rakentaa ilman vaatimuksia pakollisista autopaikoista.

 

Jaa: